17.1.1997

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

A kertoi Asunto Oy Euraa vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli vuoden 1989 alkupuoliskolla ostanut Asunto Oy Euran osakkeet numerot 64 - 66. Osakkeet oikeuttivat asuinhuoneiston C 37 hallintaan yhtiön omistamassa talossa. A:n tarkoitus oli ollut saneerata huoneisto ja myydä se sitten välittömästi edelleen. Huoneiston korjausta varten arkkitehti oli laatinut rakennussuunnitelman, jonka mukaisesti huoneistoon rakennettaisiin myös sauna. Toimenpiteistä oli myös tehty lupahakemus Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirastoon, josta oli ilmoitettu, että viraston lupaa ei tarvittu mainittujen toimenpiteiden suorittamiseen.

Arkkitehti oli ottanut puhelimitse yhteyden yhtiön isännöitsijään kesä- ja heinäkuun vaihteessa 1989 ja kertonut korjaussuunnitelmista. Hän oli lähettänyt isännöitsijälle jäljennökset laatimistaan rakennuslupaasiakirjoista 4.8.1989. Näissä asiakirjoissa oli ollut valmiiksi täytetty lupahakemus liiteasiakirjoineen ja valtakirja, jolla arkkitehti olisi valtuutettu toimittamaan hakemus rakennusvalvontavirastoon. Isännöitsijä ei ollut vastannut kirjeeseen. Arkkitehti oli lähettänyt hänelle uuden kirjeen ja liittänyt siihen Korkeimman oikeuden ratkaisun, jonka mukaan asunto-osakeyhtiön hallituksen oli annettava hyväksymisensä ja haettava lupa muutostyölle.

Yhtiö ei ollut antanut valtakirjaa arkkitehdille luvan hakemista varten eikä suostunut itse hakemaan lupaa. Yhtiön hallitus oli vaatinut lausunnon rakennuksen kysymyksessä olevaa huoneistoa koskevista poistohormeista asianomaiselta piirinuohoojalta. Lausunto oli toimitettu isännöitsijän tietoon. Lausunnon mukaan savukokeessa ei ollut havaittu hormivuotoja. Tämän jälkeen isännöitsijä oli vaatinut vielä LVI-töistä lausunnon. Annetun lausunnon mukaan arkkitehtipiirustusten mukainen muutostyö voitiin toteuttaa työn haittaamatta muuta kiinteistöä. Lausunto oli toimitettu isännöitsijälle tiedoksi.

Yhtiön hallitus oli 20.2.1990 kokouksessaan päättänyt, että A:n tuli esittää asetuksien mukainen ilmastointisuunnitelma, josta ilmenisi, miten ilma johdettaisiin saunatilaan ja siitä ulos. Hallitus oli edellyttänyt, että poistoilma johdettaisiin putkeen, joka asennettaisiin saunan seinästä alkaen ilmastointihormin yläpäähän asti. Hallitus oli vaatinut, että rakennussuunnitelman tulisi näkyä suunnitelmissa. Hallitus oli siten vaatinut uudelleen sellaisia suunnitelmia ja asiakirjoja, jotka sille oli jo toimitettu.

Ilmanvaihdon suunnittelija oli antanut uuden lausunnon, joka oli toimitettu isännöitsijälle.

Yhtiön hallitus oli kokouksessaan 4.5.1990 päättänyt, että A:n tuli suorittaa hormin painekoe Kiinteistöliiton Insinööritoimiston valvonnassa. Tämä oli kuitenkin ilmoittanut, ettei erillisiä painekokeita suoritettu vaan että aiemmin tehty savukoe vastasi vaadittua painekoetta. Tämän vuoksi painekoetta ei ollut suoritettu.

Yhtiön hallitus oli 28.1.1992 kokouksessaan todennut hyväksyvänsä saunan rakentamisen ja käyttöoikeuden sen jälkeen, kun A on hyväksyttänyt huoneiston ilmastointi-, putki- ja sähkösuunnittelun rakennustarkastusvirastossa.

A ja Tampereen Talokauppa Oy olivat 3.1.1990 solmineet esisopimuksen Asunto Oy Euran kyseisten osakkeiden myymisestä Tampereen Talokauppa Oy:lle 1 080 000 markalla. Esisopimuksen ehtojen mukaan esisopimus purkautui, jos A ei saanut hankituksi yhtiön hallituksen suostumusta huoneistoon rakennetulle saunalle viimeistään 3.3.1990. Koska hyväksyntää ei ollut saatu, esisopimus oli purkautunut.

Yhtiön hallituksen menettely oli ollut mielivaltaista. Huoneistoon rakennettua saunaa ei ollut hyväksytty, vaikka se oli rakennettu kaikkia viranomaissääntöjä noudattaen. A oli omalla kustannuksellaan suorittanut kaikki yhtiön hallituksen vaatimat perustellut kokeet, jotka liittyivät saunan ilmanvaihtoon. Kiinteistönvälitysliikkeet eivät olleet ottaneet huoneistoa välitettäväksi, koska huoneistoon rakennetulle saunalle ei ollut saatu yhtiön hallituksen hyväksyntää.

Asunto-osakeyhtiöistä annetun lain (30/26) 11 §:n mukaan osakkeenomistajalla oli oikeus yhtiön suostumuksetta tehdä huoneiston sisustaan muutoksia, jotka eivät saattaneet vahingoittaa rakennusta tai tuottaa haittaa toiselle osakkeenomistajalle. Muutokseen, johon vaadittiin viranomaisen lupa, oli hankittava yhtiön hallituksen hyväksyminen ja hallituksen tuli osakkeenomistajan kustannuksella hakea tarpeellinen lupa, jos muutos oli hyväksytty.

A viittasi oikeuskirjallisuuteen, jonka mukaan muutosten hyväksyminen lainkohdassa tarkoitetussa tapauksessa ei yleensä ollut yhtiön harkinnassa vaan sen velvollisuutena. Hyväksyminen oli annettava asiaa aiheettomasti viivyttämättä. Yhtiöllä ei ollut velvollisuutta hyväksyä muutosten tekemistä, jos viranomaisten lupaa edellyttävät muutokset samalla vahingoittivat rakennusta tai tuottivat haittaa toiselle osakkaalle.

Yhtiön hallitus oli edellä kerrotulla menettelyllään aiheettomasti viivyttänyt hyväksymisensä antamista suunnitellulle muutokselle. Hallituksen menettely oli aiheuttanut A:lle vahinkoa.

A vaati sen vuoksi, että yhtiö velvoitetaan maksamaan hänelle muun ohessa osakkeiden myynnistä kauppahintana saadun markkamäärän alentumisesta 480 000 markkaa korkoineen sekä esisopimuksen purkautumisen jälkeen huoneistosta maksetut yhtiövastikkeet yhteensä 16 160 markkaa korkoineen.

Yhtiön vastine

Yhtiö kiisti kanteen perusteiltaan ja määrältään ja vaati sen hylkäämistä.

Kanteen perusteeksi esitetty A:n solmima esisopimus ja sen ehdot eivät sitoneet yhtiötä, joka ei ollut sopimusosapuoli. A kantoi itse riskin kaupan edellytykseksi sopimistaan ehdoista.

Yhtiön hallitus oli toiminut asunto-osakeyhtiölain mukaisesti. Hallitukselle ei ollut esitetty tarvittavaa selvitystä. Hallitus ei ollut antanut hyväksymistään saunan rakentamiseen, koska sille ei ollut esitetty tarvittavia piirustuksia.

Yhtiö viittasi sekä asunto-osakeyhtiöistä annetun lain (30/26) että 1.1.1992 voimaan tulleen asunto-osakeyhtiölain (809/91) huoneistokohtaista muutostyötä koskeviin säännöksiin ja katsoi, että jos asunto-osakeyhtiön hallitus antaisi hyväksymisensä huoneistoon rakennettuun saunaan näkemättä asianmukaisia suunnitelmia ja piirustuksia tai käymättä edes paikan päällä, hallitus voisi joutua vahingonkorvausvastuuseen.

A ei ollut tehnyt ilmanvaihtosuunnitelmaa. Kyseessä oli ollut suunnittelijan kannanotto siitä, miten ilmanvaihto pitäisi toteuttaa, ei valmis suunnitelma.

Osakkeenomistajan muutostyöoikeutta rajoitti se, etteivät muutokset saaneet vahingoittaa rakennusta tai tuottaa haittaa toiselle osakkeenomistajalle. Yhtäältä asunto-osakeyhtiö saattoi valvoa, että muutostyöt tehtiin asianmukaisesti. Toisaalta yhtiön isännöitsijällä ja hallituksella oli velvollisuus valvoa, että yhtiön rakennusta ei vahingoitettu.

A:n esittämästä huoneiston pohjapiirustuksesta kävi ilmi, että kyseessä oli laajahko muutostyö: vaatehuoneen paikalle oli rakennettu sauna ja keittiön paikkaa oli siirretty. Muutostyössä täytyi ottaa huomioon ainakin saunan ilmastointi ja kosteuseristys, huoneiston vesi- ja viemärityöt sekä sähkölieden ja -kiukaan asentaminen.

Yhtiön hallitus oli johdonmukaisesti vaatinut A:ta esittämään muutostöistä LVI-piirustukset ja vaatinut hormin painekokeen tekemistä. Savukoe ja painekoe eivät olleet sama asia. Savukokeella ei ollut selvitetty eikä varmistettu hormien tiiviyttä.

Talo oli rakennettu 1920-luvulla. Koska hormeja ei ollut uusittu tai korjattu, oli hyvin todennäköistä, että hormit eivät olleet tarpeeksi tiiviitä huoneistosaunan rakentamiseksi. Vastaajalle ei ollut esitetty LVI-piirustuksia, joten hallitus ei tiennyt, miten uuden keittiön putkitus oli hoidettu.

Yhtiön talon sähköverkko oli vielä vuonna 1989 ollut korjaamatta, ja kaikkia osakkeenomistajia oli kielletty vaihtamasta kaasuliesiä sähköliesiksi ennen kuin sähköverkko tulisi korjatuksi. Sähköverkko oli ollut niin huonossa kunnossa, että muutoksia ei ollut voitu hyväksyä, koska sähköverkko ei olisi kestänyt lisärasituksia, vaikka sen kapasiteetti olisikin riittänyt. Isännöitsijä oli ilmoittanut A:n arkkitehdille puhelinkeskustelussa heinäkuussa 1989, ettei sähköverkoston kunto sallisi lisäkuormitusta ennen kuin verkosto ja sähkökeskukset oli korjattu. Sähkösaneerausta oli tehty vuodesta 1984 ja se saatettaisiin loppuun niin pian kuin se olisi taloudellisesti mahdollista. Yhtiön käytäntönä oli ollut, etteivät osakkeenomistajat saaneet tehdä vastaavanlaisia muutostöitä, eikä A:ta olisi voitu asettaa parempaan asemaan yhdenvertaisuusperiaatteenkaan takia. Kaikenlainen sähkökuormituksen lisäys olisi tuolloin aiheuttanut tulipalojen riskin lisääntymisen.

Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston vuonna 1989 noudattaman käytännön mukaan huoneistosaunan rakentaminen ei ollut vaatinut viraston lupaa. Asuntoosakeyhtiö kuitenkin ensisijaisesti ratkaisi sen, aiheuttiko muutostyö laissa tarkoitettua vahinkoa rakennukselle.

Hallitus oli edellä kerrotuista syistä vaatinut alusta pitäen hankkeen kunnollista suunnittelua. A ei ollut varmistunut hormin tiiviydestä eikä ollut toimittanut muitakaan selvityksiä hallituksen päätöksistä huolimatta, joten hallitus ei ollut voinut ottaa kantaa hankkeen vaikutuksiin. A ei ollut teettänyt tarvittavia piirustuksia esimerkiksi siitä, miten putkistot oli vedetty kylpyhuoneesta keittiöön. Hallitukselle oli toimitettu vain arkkitehtipiirrokset. Mitään suunnitelmaa LVI-töiden muutoksista ei ollut tehty. Hallitus oli toiminut kaikkien asiantuntijoiden ohjeiden mukaan ja pyrkinyt myötävaikuttamaan siihen, että asiat saataisiin järjestymään, suosittelemalla kääntymistä erään LVI-suunnittelutoimiston puoleen ja ehdottamalla asian viemistä rakennusvalvontaviraston hyväksyttäväksi. Yhtiö ei ollut luopunut vaatimasta LVI-piirustuksia ja hormin painekoetta.

Vahingonkorvauslain mukaan taloudellisen vahingon korvausvelvollisuus edellytti erityisen painavia syitä. Hallitus oli vaatinut hankkeesta selvitystä, jota se ei ollut saanut. Hallitus oli toiminut asunto-osakeyhtiöistä annetun lain mukaisesti.

A oli ostanut osakkeet vuonna 1989 650 000 markalla. Asuntojen hinnat olivat alkaneet laskea vuoden 1989 alusta. Väitetyn esisopimuksen mukainen kauppahinta oli epäuskottava, koska hinnat olivat laskeneet jo yhdessä vuodessa roimasti.

A oli ostanut osakkeet kalliilla hinnalla ja joutui myymään ne halvalla. Sijoittaja vastasi itse kurssiriskistä. A oli itse aiheuttanut vahinkonsa.

Raastuvanoikeuden päätös 24.9.1993

Raastuvanoikeus totesi, että yhtiön hallitukselle oli lokakuun lopussa 1989 toimitettu riittävä selvitys siitä, miten rakennustyö aiottiin toteuttaa. Koska rakennustyö todistajien kertomusten mukaan ei saattanut vahingoittaa rakennusta eikä tuottaa haittaa muille osakkeenomistajille, hallituksen olisi tullut hyväksyä muutostyö kohtuullisessa ajassa selvityksen saatuaan.

Osakkaan oikeus saada vahingonkorvausta yhtiöltä määräytyi vahingonkorvauslain mukaan. Korvauksen edellytyksenä oli, että vahinko oli aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksesta. Yhtiön hallitus oli kohtuuttomasti viivytellyt A:n rakennushankkeen hyväksymisessä ja sillä tavoin tuottanut A:lle vahinkoa.

Vahingonkorvauslain mukaan korvattiin sellainen taloudellinen vahinko, joka ei ollut yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon, milloin siihen oli erittäin painavia syitä. A oli vaatinut korvausta kauppahinnan alentumisesta ja yhtiövastikkeista.

A oli 3.1.1990 tehnyt esisopimuksen Tampereen Talokauppa Oy:n kanssa huoneiston myymisestä 1 080 000 markan hinnasta. Esisopimuksen mukaan kauppa raukesi, jos myyjä ei hankkinut taloyhtiön hallituksen hyväksyntää saunalle kahden kuukauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta. Tampereen Talokauppa Oy:n puolesta esisopimuksen allekirjoittanut henkilö oli todistajana kuultuna kertonut huoneiston hinnan määritellyn niin, että se olisi ollut hänen yhtiölleen kannattava ostos. Tuohon aikaan huoneistojen hinnat eivät vielä olleet yleisesti laskeneet. Todistaja oli edellyttänyt, että saunan lupa-asia oli kunnossa, koska se olisi vaikuttanut olennaisesti huoneiston jälleenhankinta-arvoon.

Todistajana kuultu kiinteistönvälittäjä oli kertonut myyneensä huoneistoa vuonna 1991 maaliskuusta syyslokakuulle. Huoneistosta kiinnostuneita ostajia oli ollut. Ostohalukkuus oli kuitenkin aina tyrehtynyt, koska saunan rakentamista ei ollut asunto-osakeyhtiössä hyväksytty.

Yhtiön hallitus oli esittänyt hyväksymisensä edellytykseksi erilaisia syitä, jotka olivat muuttuneet A:n toimittaessa lisäselvityksiä hankkeesta. Raastuvanoikeus katsoi, että yhtiön hallituksen menettely oli erittäin painava syy siihen, että yhtiön tuli korvata A:lle solmimatta jääneestä kaupasta aiheutunut vahinko. Asiassa oli selvitetty A:n yrittäneen myydä asuntoa, kunnes hän oli saanut sen myydyksi kesällä 1992. Raastuvanoikeus katsoi, että esisopimuksen mukaisen ja toteutuneen kauppahinnan erotus oli yhtiön korvattavaa vahinkoa.

Mitä tuli A:n vaatimiin korvauksiin esisopimuksen purkautumisen jälkeen maksetuista yhtiövastikkeista, raastuvanoikeus totesi, että A:lla olisi ollut mahdollisuus kanneteitse saada hyväksyminen saunan rakentamiselle ja sillä tavoin edesauttaa huoneiston myyntikelpoisuutta. Tästä syystä raastuvanoikeus katsoi A:n itse myötävaikuttaneen vahingon kasvamiseen. Tämän vuoksi A:lle tulevaa korvausta alennettiin tältä osin.

Mainituin perustein raastuvanoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle korvauksiksi esisopimuksen mukaisen ja toteutuneen kauppahinnan erotuksesta 480 000 markkaa korkoineen sekä maksetuista vastikkeista ynnä muista kuluista, joista ei enää ole kysymys, 200 000 markkaa korkoineen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 28.9.1995

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, että A oli teettänyt asunnossa asianmukaisiin piirustuksiin perustuneen korjaustyön, jonka ei ollut näytetty vahingoittaneen rakennusta tai tuottaneen haittaa toiselle osakkeenomistajalle. A oli ostanut huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet sijoitusmielessä tarkoituksenaan myydä osakkeet korjaustyön valmistuttua. A:n 3.1.1990 solmimassa esisopimuksessa oli lopullisen kaupan edellytyksenä muun ohessa, että asunto-osakeyhtiön hallitus hyväksyi asuntoon rakennettavan saunan kahden kuukauden kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta. Asunto-osakeyhtiön hallitus ei kuitenkaan ollut myöntänyt A:lle lupaa rakennetun saunan käyttämiseen, minkä johdosta mainittu esisopimus oli rauennut. Asuntoosakeyhtiön hallituksen toiminnasta oli näin ollen aiheutunut A:lle vaadittujen 480 000 markan suuruinen vahinko. Maksettujen vastikkeiden osalta A:lle oli syntynyt korvattavaa vahinkoa 16 160 markkaa.

Hovioikeus muutti raastuvanoikeuden päätöstä siten, että yhtiö velvoitettiin maksamaan A:lle osakkeiden myyntihinnan alentumisesta aiheutuneena vahingonkorvauksena 480 000 markkaa korkoineen sekä esisopimuksen purkautumisen jälkeen maksetut yhtiövastikkeet, yhteensä 16 160 markkaa, korkoineen.

Perustelut

Asiaan sovellettavan asunto-osakeyhtiöistä annetun lain (30/26) 11 §:n mukaan osakkeenomistajalla oli oikeus yhtiön suostumuksetta tehdä huoneiston sisustaan muutoksia, jotka eivät saattaneet vahingoittaa rakennusta tai tuottaa haittaa toiselle osakkeenomistajalle. Kuitenkin oli sellaiseen muutokseen, johon tarvittiin viranomaisen lupa, hankittava myös yhtiön hallituksen hyväksyminen.

Asiassa esitetystä Helsingin kaupungin rakennusvalvontaviraston tiedotteesta vuodelta 1988 voi päätellä, ettei rakennuslupa A:n suunnittelemalle ja sittemmin toteuttamalle muutostyölle ollut tarpeellinen. Tällaisen vastauksen muutostyön suunnitellut arkkitehti on myös kertonut saaneensa puhelimitse elokuussa 1989 rakennusvalvontavirastosta. Kun viranomaisen lupaa ei tarvita, lähtökohtana on se, että osakkeenomistaja saa yhtiön suostumuksetta tehdä suunnittelemansa muutokset hallitsemaansa huoneistoon.

Yhtiön suostumus muutoksiin on kuitenkin välttämätön, jos muutostoimenpiteet voivat vahingoittaa rakennusta. Tällaisten muutostöiden suorittamisen yhtiö voi myös kieltää. Vahingon aiheutuminen on tällaisessa tilanteessa arvioitava etukäteen. Jotta yhtiö pystyisi tämän arvioinnin tekemään, sillä on oikeus vaatia osakkeenomistajalta selvitys siitä, miten muutostyöt on tarkoitus toteuttaa. Jos yhtiö ei voi esittää lakiin perustuvaa syytä kieltäytymiselleen suostua osakkeenomistajan suunnittelemiin muutoksiin ja osakkeenomistaja kärsii sen johdosta vahinkoa, yhtiö saattaa joutua korvausvelvolliseksi osakkeenomistajaa kohtaan. Samoin on asian laita, jos hallitus aiheettomasti viivyttää suostumuspyynnön käsittelyä.

A on vaatinut yhtiöltä korvausta siitä vahingosta, joka hänelle oli aiheutunut, kun yhtiö oli aiheettomasti viivyttänyt lupa-asian käsittelyä ja suunnitellun muutostyön hyväksymistä. A:n 3.1.1990 solmima esisopimus asunto-osakkeiden myymisestä oli sopimuksen ehdon mukaisesti purkaantunut 3.3.1990, kun yhtiö ei siihen mennessä ollut myöntänyt A:lle lupaa saunan rakentamiseen. Vahingon määrä kanteen mukaan on esisopimuksen mukainen kauppahinta vähennettynä osakkeista sittemmin saadulla kauppahinnalla sekä ne yhtiövastikkeet, joita A oli maksanut esisopimuksen purkautumisen jälkeen.

Asiassa on selvitetty, että yhtiön hallitus oli lokakuussa 1989 saanut vaatimansa selvityksen ilmanvaihtohormien tiiviydestä. Siitä kävi ilmi, ettei savukokeella suoritetussa tutkimuksessa ollut havaittu hormivuotoja. Tämän jälkeen hallitus oli vaatinut selvityksen LVI-töiden suorittamisesta huoneistossa. Hallitukselle on toimitettu 31.10.1989 päivätty tätä koskeva lausunto. Asiassa on jäänyt epäselväksi, milloin lausunto on saatettu hallituksen tietoon. Hallitus on kuitenkin käsitellyt asiaa kokouksessaan 20.2.1990 ja päättänyt silloin muun muassa, että omistajan tuli esittää ilmastointisuunnitelma, josta kävisi ilmi, miten ilma tulisi johdettavaksi saunatilasta ulos ja sisään. Yhtiö on selittänyt hallituksen tuolloin tarkoittaneen vaatia ilmastointipiirustuksia sille aikaisemmin esitettyjen arkkitehtipiirustusten lisäksi. Hallitus on tuolloin lisäksi edellyttänyt, että saunan poistoilma tuli johtaa saunan seinästä ilmastointihormin yläpäähän asti asennettavaan putkeen. Seuraavan kerran hallitus on käsitellyt asiaa toukokuussa 1990 ja päättänyt, että omistajan tuli suorittaa hormin painekoe, koska oli ilmennyt, ettei ilmastointihormien putkittaminen ollut mahdollista. Tammikuussa 1992 hallitus on todennut hyväksyvänsä saunan rakentamisen sen jälkeen, kun osakas on hyväksyttänyt huoneiston ilmastointi-, putki- ja sähkösuunnittelun rakennustarkastusvirastossa.

Hallituksen edellyttämät selvitykset ovat sinänsä olleet perusteltuja. Kun kuitenkin yhtiölle oli jo elokuussa 1989 toimitettu ensimmäiset selvitykset suunnitellusta muutostyöstä, olisi hallituksen kohtuullisessa ajassa tämän jälkeen tullut täsmällisesti määritellä, mitä lisäselvitystä se katsoi tarvitsevansa voidakseen ottaa kantaa siihen, saattoiko muutostyö aiheuttaa rakennukselle vahinkoa. Vaikka hallituksella ei ole ollut tiedossaan mitään seikkaa, joka olisi vaatinut asian pikaista käsittelyä, sen edellä kuvattu toiminta ei täytä niitä vaatimuksia, jotka sille kohtuudella voidaan asettaa. Yhtiö on siten velvollisuuksiensa vastaisesti viivyttänyt asian käsittelemistä.

Asiassa ei kuitenkaan ole edes väitetty, että yhtiö olisi ollut tietoinen A:n solmimasta esisopimuksesta. Yhtiö ei siten ole voinut varautua siihen, että A:lle aiheutuisi vahinkoa osakkeiden arvon alentumisen muodossa. Yhtiö ei sen vuoksi ole vastuussa siitä, että A:n asunto-osakkeiden arvo on alentunut verrattuna siihen, mitä A oli esisopimuksen solmiessaan odottanut niistä saavansa. Yhtiö ei ole myöskään vastuussa siitä, että A:lle on aiheutunut kustannuksia yhtiövastikkeiden muodossa, koska huoneistoa on voitu käyttää tarkoitukseensa. Yhtiö ei siten ole velvollinen korvaamaan A:lle mahdollisesti syntynyttä taloudellista tappiota.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan ja kanne hylätään. A velvoitetaan korvaamaan Asunto Oy Euran oikeudenkäyntikulut asiassa korkoineen.